Paperinkeräys alkoi Suomessa 1920-luvulla erilaisten yhdistysten pyörittämänä. Kierrätetty paperi oli tärkeä lisä paperiteollisuudelle, sillä sen avulla säästettiin uuden paperin tuotantokustannuksissa.
Suomen Jätekeskus Oy eli nykyinen Paperinkeräys Oy perustettiin vuonna 1943 osaltaan helpottamaan paperiteollisuuden raaka-ainepulaa, ja suunnitelmallinen keräys aloitettiin koekeräyksillä vuonna 1947. Aluksi palkkiona oli mm. makeisia, sokeria ja riisiä. Myöhemmin palkkioina oli monenlaista tavaraa ja jopa kielikursseja. Lapsille Meccano-rakennussarjoja ja Siro-nukkeja.
Kun suurin raaka-ainepula loppui, välittäjille syntyi tarve antaa keräyksestä parempia palkintoja, jotta motivaatio paperinkeräykseen säilyisi. Arvokkaimpina palkkioina alettiin jakaa miesten ja naisten kelloja sekä tanskalaisia pöytähopeita.
Keräyskampanjan lehtimainos vuodelta 1966
Vaihda paperi kelloon -kampanja
Kellot liitettiin keräyskampanjan vastikkeisiin vuonna 1951 ”Vaihda paperi kelloon” -kampanjan avulla. Suomessa säännöstelykaudella kellot olivat alan liikkeissä hyvin kalliita, joten jätepaperilla hankittuja kelloja myytiin myös eteenpäin.
Kotimaiset kelloalan yritykset ja kellosepät kokivat kampanjan harmaatuontina, joten yhteistyökumppanit haettiin Sveitsistä ja kampanjalle palkattiin oma kelloseppä.
Kellot valitsi ja hankki SOK:n kelloseppä Olavi Ericsson. Alkuun keräyskellot olivat saksalaisia Porta-kelloja, mutta pian siirryttiin käyttämään sveitsiläisiä Stima-, Regalis-, Nostra- ja Margo-merkkisiä kelloja. Koneistot olivat laadultaan keskinkertaisia, 15–17-kivisiä, ja miesten kelloissa on pieni sekuntiviisari. Naisten Regalis-kello on varustettu vain tunti- ja minuuttiviisareilla. Kellojen luovutetuista määristä ei ole olemassa tietoa, mutta niitä on vaihdettu paperiin tuhansia.
Automaatti ja mekaaninen Regalis rannekello vieretysten keräysaiheisen lehtileikkeen päällä.
Erilaisia Stima -rannekelloja keräyskampanjan ajoilta.
Naisten kullattu Regalis ja harvinaisempi Nostra keräyskello.
Keskon yksityiskauppiaat, parturit, kampaamot, suutarit, osto- ja myyntiliikkeet ym. vastaanottivat paperia ja antoivat siitä painon mukaan arvoseteleitä, joita vastaan saattoi ostaa vaihtoesineitä. Jokaisessa ostoksessa piti arvoseteleiden lisäksi maksaa myös rahaa.
Margo paperinkeräyskello ketjurannekkeella.
Paperinkeräyskellot ovat mielenkiintoinen osa maamme kellohistoriaa, ja niihin liittyy oheismateriaalia, kuten lehtileikkeitä, keräyslipukkeita, esitteitä ja alkuperäinen kelloon kuulunut pahvirasia. Porta-paperinkeräyskelloja on harrastajapiireissä liikkeellä vain vähän. Samoja kellomerkkejä myytiin aikanaan myös Euroopassa.
Kuinka paljon paperia piti kerätä yhteen rannekelloon?
Aluksi yhden rannekellon saamiseksi piti hankkia 500 kg paperia ja maksaa vielä välirahaa 1500 mk. Yhdestä paperikilosta maksettiin 3 mk, joten rannekellon kokonaishinnaksi tuli näin laskettuna 3000 mk.
Regalis -kellojen lehtimainos vuodelta 1965, jolloin rannekellon ostoon piti enää kerätä 200kg paperia.
Paperinkeräyskampanjan jälkeen
Kampanjan jälkeen jotkut yritykset ottivat muun liiketoimintansa ohella vastaan vielä 1970-luvulle saakka keräyspaperia antaen palkkioksi ainakin Haka-, Helvetia- ja Olma-merkkisiä kelloja.
Paperin kerääminen ja kierrättäminen on alun kokeiluista lähtien ollut suuri menestys. Paperiteollisuus sai käyttökelpoista raaka-ainetta ja säästi arvokasta puutavaraa muuhun jalostukseen. Paperia keräämällä saivat useat yhdistykset ja koulut televisioita ja muita opetusvälineitä. Paperin kierrätysaste on nykypäivänä korkea, vaikka sen kierrättämisestä emme enää kelloja vastineeksi saakaan.
Blogitekstin pohjana on käytetty Pentti Sunin kirjoittamaa lehtiartikkelia Rajan Raha 1/2015 -lehdestä.